Takaisin
5/3/2021 klo 11:01

Tampereen rautatieaseman uusi ravintola on nyt avoinna

RESTELIN UUSIN RAVINTOLA ASEMAMESTARI ON VIIHTYISÄ PYSÄHDYSPAIKKA TAMPEREEN RAUTATIEASEMAN HISTORIALLISESSA MILJÖÖSSÄ

Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema on nyt saanut uuden, viihtyisän hengähdyspaikan nopeaan piipahdukseen tai pidempään viihtymiseen. Restelin operoima Asemamestari panostaa erityisesti laajaan ja laadukkaaseen juomalistaan. Olutlistalta löytyy laajasti paikallisia tuotteita ja pienpanimoita, viinilista on huolellisesti mietitty ja alkoholittomien juomien valikoima on niin ikään laaja.

“Haluamme panostaa laadukkaaseen juomavalikoimaan ja välittömään tunnelmaan. Halutessaan juomavalikoimamme tuotteita voi hankkia myös kotiin vietäväksi,” ravintolapäällikkö Marko Sirén kertoo.

Sirén on erityisen innoissaan ravintolan puitteista.

“Hienoa päästä toimimaan näin hienoon ja historialliseen ympäristöön Tampereen Rautatieasemalle. Paikka sopii hyvin niin junamatkustajille kuin tamperelaisille, ja haluamme tarjota asiakkaillemme viihtyisän hengähdyspaikan aseman vilskeessä.”, Sirén sanoo.

Ravintolassa onkin huomioitu esimerkiksi läppärityöläisten tarpeet varaamalla pöytien yhteyteen runsaasti pistokepaikkoja etätyöskentelyyn.

Asemamestari on avoinna joka päivä klo 9–18 Tampereen Rautatieasemalla, osoitteessa Rautatienkatu 25, 33100 Tampere. Aukioloaikoja tarkennetaan koronarajoitusten muuttuessa.

Asemamestari Tampere kuuluu Hemingway´s ketjun juomaravintoloihin. Hemingway’s-ketjun 14 ravintolaa eri puolilla Suomea ovat mukavia olohuoneita, joissa on tilaa keskustelulle. Leppoisa ilmapiiri, ystävällinen palvelu ja laaja juomavalikoima takaavat viihtymisesi.